Viisi kivaa päiväretkikohdetta Paljakasta

Vietimme pääsiäisen jälkeen talvilomaa Paljakassa, missä oli tosiaan tarkoitus lähinnä lasketella. Lomamme ei sujunut niin kuin olimme sen ennalta suunnitelleet, vaan oikeastaan loppujen lopuksi paljon kivemmin, sillä saimme keskittyä enemmän patikointiin, mistä me muutenkin pidämme. Reitit olivat lyhyitä ja sopivat siksi erityisen hyvin myös pienille lapsille kuljettavaksi, meillä kulki mukana 3-vuotias, vauva ja vanha koira. Tässä lomamme tehdyt retkikohteet minipostausten muodossa:

Hepoköngäs

1. Pirunkirkko

Paljakan kyljessä sijaitsee Paljakan luonnonpuisto ja Paljakkaa lähimpänä on Pirunkirkko n. 4 km ajomatkan päässä. Suosittelen tekemään tämän retken sulan maan aikaan, sillä huhtikuussa oli vielä paljon lunta tiellä.

Sydän kurkussa istuin pelkääjän paikalla ja jännitin, ettei jäädä pohjasta kiinni tiellä. Ajoimme ensin pirunkirkon parkkipaikan ohi, sillä emme nähneet sen kylttiä joka oli lumikasan takana. Saimme peruuttaa aika pitkästi takaisin, sillä harvassa paikassa pystyi lumimäärän vuoksi kääntymään. Pirunkirkolle vievän tien alussa onkin kyltti, jossa suositeltiin välttämään sinne tarpeetonta ajamista.

Tuonne ei ainakaan ole kenelläkään asiaa

Kun viimein löysimme oikean paikan, lähdimme umpihangessa kävelemään kohti Pirunkirkkoa. Matkaa sinne oli 0,6 km toisin kuin aukiolla olevassa kyltissä luki (0,3 km). Onneksi metsässä tuli tallattu polku vastaan joka kantoi, joten siellä käveleminen oli huomattavasti helpompaa selkeää polkua pitkin, vaikka välillä tuli tipahdettua reittä myöden umpihankeen.

Pirunkirkko on suojelumetsäaluetta ja metsässä on erityisen paljon korkeita ja kapeita kuusia, luonnonpuiston kattavampi osa alkaa 1,5 km päästä parkkipaikalta, toiselta puolelta tietä. Saimme täälläkin kulkea hienon kuusimetsän keskellä, oli niin hiljaista.

Pirunkirkon lähtöpaikka

Muutaman minuutin ehdimme kallion reunalta ihailla lumisia maisemia Pirunkirkolle, kun päätimme seurata köysiaitaa vielä ylemmäs. Ajattelin, että palaamme samaa reittiä takaisin jolloin ehdin ihailla maisemia vielä lisää, mutta polku jatkui vain eteenpäin. Päätimme kiertää tätä kautta takaisin autolle, mutta pian tuli kaatuneet puut reitin eteen ja umpihanget. Kiersimme jonkun toisen jalanjäljissä poikki menneen reitin ja vasta kun pääsimme takaisin tielle, näimme siellä kyltin jossa luki:

”Polun reitti pirunkirkolle on muuttunut. Myrsky on kaatanut puita vanhan reitin ja sen rakenteiden päälle, eikä puita voida poistaa, uusi reitti lähtee n. 150 m tästä pohjoiseen”. Olimme vahingossa tulleet vanhaa reittiä takaisin, joka on siis kokonaan pois käytöstä.

Pirunkirkolla Louhenjoki virtaa kapean kalliomuodostelman läpi, itse pirun saarnastuolin me jotenkin missattiin, kun ei käyty alhaalla joen rannalla lainkaan. En itseasiassa nähnyt mitään reittiä joka olisi sinne johtanut, ehkä sulan maan aikaan on reitti selkeämpi?

2. Hepoköngäs

Hepokönkään luonnonsuojelualueella sijaitsee 24 metriä korkea vesiputous, joka on yksi maamme korkeimpia. Parkkipaikalta on n. 0,3 km vesiputouksen ylätasanteelle, missä on avokota ja huussi. Kodalta alkaa 1,5 km mittainen geopolku joka on kuljettavissa sulan maan aikaan. Geopolku kulkee enimmäkseen joenvartta pitkin, rappuset ovat jyrkät ja talvella hieman vaikeakulkuiset lumen ja jään vuoksi. Tätä luontopolkua pitkin kannattaa kävellä takaisin parkkipaikalle, sen jälkeen kun on ensin käynyt katsomassa vesiputouksen.
 
Kodalta toiseen suuntaan jatkuu loivaa alamäkeä esteetön reitti 0,4 km Hepokönkään näköalatasanteelle, mihin pääsee niin pyörätuolilla kuin lastenrattaillakin (eli parkkipaikalta n. 0,7 km). Täällä kulku oli hyvin tallattua ja helppokulkuista myös talvella, umpihankia ei tällä reitillä onneksi ollut. Aivan vesiputouksen eteen vievälle rannalle johti jyrkät ja liukkaat portaat. Lapsi liukui rappuset vahingossa alas, koira pääsi juuri ja juuri ja itse sain oikaista vauva sylissä lumihangen puolelta etten kaatuisi.
 
 
Näky oli mahtava! Kuinka kaunis paikka, vesiputous oli vielä osittain jäässä mikä teki siitä vielä erityisemmän, silti jään alla vesi jo solisi. Hepokönkäältä on mahdollista meloa jopa perämerelle saakka ja jokea pitkin on aikoinaan uitettu tukkeja. Alue on monipuolista vaaramaata, jossa kasvaa vanhaa ja nuorta kuusimetsää. Hepokönkäästä tuli jotenkin tosi hyvä mieli, ehkä osittain siksikin kun aurinko vihdoin pilkahti mutta myös siksi, että se vain oli jotenkin kiva ja helppo retkikohde, mistä saatiin nauttia harvinaisen yksin. Kodalla söimme eväät ja joimme termoskahvit ja kaakaot ennen paluuta takaisin Paljakkaan.
 

3. Mustarindan näköalatorni

Huh, jännittäminen apukuskin paikalla senkun jatkui. Tällä kertaa ajoimme auraamatonta tietä kohti Mustarindan näköalatornia, joka sijaitsee Ukkohallan lähellä. Pari kilometriä ennen parkkipaikkaa alkaa pitkä ja jyrkkä ylämäki, minne ei meinattu autolla päästä mäen päälle. Mäen alla oli kuorma-auto, joka pähkäili samaa, ei päässyt ylös asti. Kuskilla oli kuitenkin kyydissä hiekkaa, joten hän ajoi niin pitkälle kuin auto jaksoi ja hiekoitti meille tietä, joten toisella yrittämällä pääsimme ylös asti. Onneksi ei tälläkään kertaa tullut ketään vastaan, sillä muuten olisimme olleet pulassa. Jännitän ihan sikana aina tällaisia kuumottavia tilanteita pikku teillä.
 
 
Pääsimme perille, parkkipaikalla oli huussi ja kota. Kodan lähistöllä on Mustarindan kansainvälinen taiteellinen tutkimuskeskus, jonne avoimen haun kautta valitaan kuukausittain 6-8 taiteilijaa tai tutkijaa työskentelemään omien projektiensa parissa.
 
Olimme korkean vaaran päällä 384 metrissä, lunta oli luonnollisesti vielä enemmän kuin alhaalla. Meillä ei ollut lumikenkiä mukana, mutta ilman lumikenkiä pääsi onneksi kävelemään metsässä. Matkaa näköalatornille parkkipaikalta on vain 0,7 km. Aurinko paistoi ja oli lähes pilvetön taivas, aivan mahtava keli kun yöllä oli satanut lunta.
 
 
Kuljimme Paljakanvaaran vanhoissa kuusimetsissä ja täältä jatkuu 2,1 km pituinen luontopolku ja 3,1 km pituinen sininen reitti, joka kulkee aivan luonnonpuiston rajalle saakka (jotka oli nyt lumen vuoksi täysin poissa pelistä) .Tämä kuusimetsä on ollut olemassa tuhansia vuosia eikä sitä ole koskaan muutettu, vaan annettu elää monimuotoisesti omaa elämäänsä rauhassa. Vaikutuin tästä komeasta kuusimetsästä, tosi hieno paikka!
 
Yhtäkkiä puunvärinen näköalatorni olikin edessämme. Mies lähti lapsen kanssa kiikaroimaan ylös, sillä välin kun jäin koiran ja vauvan kanssa alas. Kun oli vuoroni kiivetä ylös, ihmettelin koska olenkaan saanut korkeanpaikankammon, sillä oli aika kuumottavaa kiivetä rappusia ylös. Näkötornin huipulla oltiin jo 404 metrin korkeudessa ja täältä näki Ukkohallan ja Paljakan luonnonpuiston ylle.
 
Tornin alapuolella näkyi koskematonta hankea ja eläinten jälkiä. Näkymät oli taas niin kauniit, maisemat pyörivät päässäni vielä illalla nukkumaan mennessä. Kuinka sitä onkaan matkustanut vuosien varrella vähän siellä sun täällä ja sitten yhtäkkiä kuusinen maisema tekee yllättävän pysäyttävän vaikutuksen Kainuun vaaroilla. Tuntui, että olin ollut ihan oikeassa metsässä. Tornista alas tullessa oli pakko laskea rappusia, jotta sain keskityttyä muuhun kuin alastuloon.
 

4. Issikkavaellus Paltamossa

Paljakasta käsin voi käydä huskysafarilla tai porotilalla, mutta tällä kertaa halusin kokea jotain uutta. En ole koskaan ratsastanut saatikka edes ollut hevosen selässä, Islanninhevonen kuulosti sopivan pieneltä ensimmäiseksi kerraksi. Sain hyvät ohjeet pysyä hepan selässä mutta silti jännitti tosi paljon, kun hyppäsin issikan selkään Hóll tallilla Paltamossa.
 
Lähdimme tallinpitäjän ja toisen ratsastajan kanssa 1,5 tunnin mittaiselle issikkavaellukselle metsäteille. Issikkani oli onneksi tottunut aloittelijoihin ja vei minua eteenpäin, ilman että kovin paljoa jouduin itse asiaan vaikuttamaan, pääasia että pidin kiinni ohjaksista. Juttelimme niitä näitä hevosista, koirista ja paikallisesta seudusta siinä ratsastuksen lomassa, oli mielenkiintoista kuulla hevosista enemmän, sillä en ole niihin tosiaan koskaan lähemmin tutustunut. Sen opin, että hevoset ovat hyvin viisaita eläimiä ja kunnioitus niitä kohtaan kasvoi paljon. Hevosilla on kuulemma aina kiire kotiin ja sekin koettiin, kun käännyimme takaisin samaa tietä jota olimme tulleetkin.
 
Sulan maan aikaan kulkevat issikat myös metsäpoluilla, mutta nyt lumitilanteen vuoksi emme metsään menneet. Sain kokea issikan pehmeän töltin, joka oli hauskaa eikä liian hurjaa. Jännitin kroppaa yllättävän paljon koko ratsastuksen aikana, joten seuraavalla kerralla osaan jo ottaa huomattavasti rennommin. Vaelluksen päätteeksi saimme hoitaa hevoset itse, veimme hevoset talliin, harjattiin turkki ja vietiin ne lopulta takaisin laitumelle, missä muut hevoset odottivat. Oli jotenkin outoa taluttaa niin isoa eläintä ja hoitaa sitä, kun on tottunut taluttamaan vain koiraa.
 
Issikkavaellus oli tosi rentouttava kokemus, huomasin kuinka ajatukset tyhjenivät hevosen selässä. Tosi kiva kokemus olla luonnossa hevosen selässä, lähden mielelläni toistekin issikkavaellukselle! Issikat oli kyllä tosi suloisia eläimiä 🙂 Kertakaikkiaan hieno kokemus, jossa yhdistyy luonto ja eläimet.
 

5. Paljakasta Ukkohallaan

Ukkohallan ja Paljakan erottaa vain n. 20 min ajomatka, laskettelukeskukset ovat hyvin lähekkäin ja matkailukeskusten välin voi halutessaan vaikka hiihtää. Ukkohallassa oli kaikki rinteet auki, myös kaikki palvelut, vuokraamot ja kauppa. Ukkohallasta olin saanut käsityksen, että olisi hyvin lapsiperheystävällinen paikka, erilaisine ohjelmineen ja aktiviteetteineen.
 
Käytyämme siellä tuli olo, että täällä meidän olisi pitänyt olla lasten kanssa lomailemassa. Ei Paljakassa siis mitään muuta vikaa ollut kuin se, että se oli kiinni. Harkitsimme huoneiston vuokraamista loppulomaksi Ukkohallasta, mutta totesimme, että tullaan joku toinen kerta ihan varta vasten tänne lomalle. Ukkohallassa houkutti sen elävämpi tunnelma (oli outoa nähdä ihmisiä) ja kiva sijainti järven rannalla.
 
Ukkohallan keskustassa sijaitsee saunamaailma, joka kuulosti erityisen houkuttelevalta 9 erilaisen saunan vuoksi. Siellä on suomalainen sauna, karjalainen sauna, infrapunasauna, savusauna, höyrysauna, uralinen luolasauna, maisemasauna, päresauna ja kelosauna. Kylpylässä on uima-allas, poreallas, lastenallas, palju ja talvella avanto.
 
Kuulostaa todella hyvältä, tämän haluaisin joskus kokea, mutta näin korona-aikaan en olisi uskaltanut mennä kylpylään tai saunomaan. Ja vaikka Paljakan lähiympäristössä on paljon koettavaa ja patikoitavaa, riittää Ukkohallan ympäristöstä vielä lisää. Paljakasta poiketen oli Ukkohallassa myös keilahalli, muuten molemmat tarjosivat kutakuinkin samoja palveluja ja aktiviteetteja. Paljakkaan tulemme palaamaan sulan maan aikaan ja Ukkohallaan todennäköisesti talviaikaan.
 

Extra: Pitkäjärven kota Rokualla

Matkalla kotiin pistäydyimme viimein Rokualla, kun se oli matkan varrella 1,5 tunnin päässä Paljakasta. Rokuan oli tarkoitus toimia kahvittelu ja lounas (makkaranpaisto) taukopaikkana. Ajoimme suhteellisen hyväkuntoista tietä kohti Pitkäjärven parkkipaikkaa, mutta pari viimeistä kilometriä oli tie aika huonossa kunnossa sulaneen lumen vuoksi, eikä parkkipaikalla ole talvikunnossapitoa.
 
Sulan maan aikaan Pitkäjärven kodalle johtaa esteetön polku ja nyt kävelimme kantavaa moottorikelkkauraa pitkin kodalle, joka sijaitsee parkkipaikalta vain 0,8 km päässä. Siirtyminen oli jälleen kerran lyhyt ja siksi se oli sopiva lyhyeen käyntiin kansallispuistossa, jossa olen kauan halunnut käydä.
 
 
 
Kuljimme mäntymetsän keskellä, jäkälät olivat vielä lumen peitossa mutta auton ikkunasta näimme jo kohtia, missä Rokuan tunnettua jäkälämaastoa näkyi. Pitkäjärven kodalta lähti reittejä mm. Rokuanjärvelle Keisarinkierrokselle ja Pookinpolulle.
 
Kota oli avokota, josta oli suora näkymä Pitkäjärvelle, lunta oli vielä maassa varmasti ainakin puoli metriä. Pitkäjärvellä on myös esteetön käymälä ja telttailualue. Rokua ansaitsisi ainakin pari päivää sen reittien laajempaan tutustumiseen.
 
 
Lomamme Paljakassa oli tullut onnistuneeseen päätökseen ja matkalla autolle olin innostunut, kun vuoden patikointikausi oli alkanut talviretkeilyllä. Ei ollut lainkaan suunniteltua, että kaikki neljä patikkakohdettamme oli sattumalta vain 600-800 metrin pituisia per suunta, mikä oli vain hyvä asia sen kannalta, että olivat juuri sopivia pienelle lapselle itse käveltäväksi.
 
Olin positiivisesti yllättynyt, kuinka paljon Kainuun seudulla on koettavaa ja nähtävää. Tosi kauniita paikkoja, etenkin Hepoköngäs ja Mustarindan metsä Paljakan luonnonpuiston rajalla sykähdytti! Olin jopa niin yllättynyt, että aiomme palata takaisin Kainuuseen tänä kesänä.  Lomalla oli tarkoitus välttää ihmiskontakteja ja siinä onnistuttiin todella hyvin. Oli jopa hieman hämmentävää, kuinka ei yhdelläkään reitillä tullut muita ihmisiä vastaan, mutta aivan ihanaa sekin!

0 kommenttia

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Tuo on talviretkeilyssä ehkä kaikkein harmittavinta, että monet kivoista kohteista sijaitsevat pitkän ja kapean tien päässä, jolla ei tietenkään mitään talvikunnossapitoa ole. Monta kertaa on saanut jännittää jääkö kiinni tai mikä vielä pahempaa, tuleeko autoon vaurioita. Toistaiseksi on ihan hyvin selvitty. Enkä tosiaan muuten tiedä myöskään, että mitä ihmettä siinä tekisi, jos joku vastaan tulisi.

    Kauniilta näyttää tuo Hepoköngäs näin talviaikaan. Ja nuo on aina hienoja hetkiä, kun kuulee veden solisemassa jään alla!

  • Elina

    Tuo on kyllä totta, että moneen paikkaan saattaa olla vaikea päästä autolla talvella. Eikä ennakkoon välttämättä hyvin mistään selviä, että minkälainen tie on perille, onko aurattu jne. Miestä säälitti kans auto, mutta sekin selvisi. Puhuttiin kyllä just, et tämän takia sais seuraava auto mielellään olla joku maasturi 😀 kuumottavia tilanteita, onneks niistä aina selviää lopulta hyvin 🙂

  • Paula - Viinilaakson viemää

    Ihanan lumisia maisemia! Paljakka on tuttu jostain nuoruusvuosien lasketteluretkistä mutta silloin ei pahemmin tullut tutustuttua muuhun kuin rinteisiin. Kiva, että sieltäkin löytyy noin kivoja polkuja ja varsinkin myös lapsille sopivia. Plussaa Suomelle noista upeista laavuista joita tuntuu olevan joka polun varrella.

  • Laura Linnea

    Onpas teille sattunut kauniit kelit retkipäiville! Tuntui kyllä oudolta nähdä lunta, kun täällä sitä on ollut viimeksi maassa useita kuukausia sitten. Mutta kaunista on! Laavukahvittelu on kyllä ihan parasta retkitoimintaa, sisältää se sitten kahvin, kaakaon tai jotain evästä.

    Kieltämättä minäkin yllätyin, että Kainuun seudulla on noin paljon nähtävää myös talviretkeilijälle. Tuo alue on kyllä mulle aivan tuntematonta seutua!

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *