Ajatuksia ja oivalluksia blogi/sometauon ajalta, mitä kuuluu nyt?

Tässä on koko syksyn ja talven ollut hiljaiseloa niin somen kuin blogin puolella. Blogin puolella pidin loppuvuodesta useamman kuukauden tauon ja takaisin palasin vuodenvaihteen jälkeen, mutta edelleen melko hiljaisena. Kokosin tähän postaukseen ajatuksia (lähinnä tajunnanvirtaa) menneestä syksystä ja talvesta, mitkä asiat johti hiljentymiseen ja mitä oivalluksia ja ajatuksia tuli tauon aikana.

Olen aiemmin ohimennen kertonut täällä blogin puolella muutaman vuoden takaisesta normaalia kuormittavammasta elämänvaiheesta, mutta en aio tässä vaiheessa avata asioita tämän enempää auki. Elämään on mahtunut niin surua, kriisejä kuin myös paljon ylimääräistä kuormitusta.

Olen jo useamman vuoden elänyt jonkinmoisessa hälytystilassa, missä en ole osannut aidosti rentoutua tai pysähtyä. Koko ajan on pitänyt tehdä tai suunnitella jotain ja usein myöhäiset arki-illat ovat kuluneet blogin tai matkojen suunnittelun parissa. Levolle tai palautumiselle ei ole jäänyt aikaa, etenkään matkojen välissä.

Matkailu on monessa eri muodossa kuulunut elämääni jo vuosikymmenien ajan ja olen intohimoisesti antanut sille paljon aikaa ja energiaa.

Syksyn reissu oli tikittävä aikapommi

Viime kesänä alkoi elämä helpottamaan, kuormittavimmat ajat olivat takanapäin ja koitti ihana, seesteinen ja onnellinen aika. Syksyllä oli edessä vuoden viimeinen reissu, kun suuntasin Kaukasiaan, kolmen maan valloitusreissulle tiiviillä aikataululla.

Reissu oli poikkeuksellisen raskas univajeen vuoksi ja reissuun lähteminen tuntui tällä kertaa moninkertaisesti pahemmalta, kun lapsi otti lähtöni erityisen raskaasti. Se hyvä ja kepeä fiilis mikä ennen reissua oli ollut, oli kokonaan kadonnut.

Kun pääsin kotiin, iski uupumus. Viime vuosien kuormittava, henkinen väsymys purkautui, elämässä oli ollut liikaa kaikenlaista ja olin painanut eteenpäin kaasu pohjassa.

Olin henkisesti aivan palasina ja 2 viikkoa matkan jälkeen olin edelleen äärimmäisen väsynyt. Sain myös stressistä kovat niskakivut. Jo reissun päällä ajattelin, etten halua enää toistamiseen olla liian kauan perheestäni erossa. Tuntui väärältä lähteä ja olla matkalla, kun lapsi kaipasi kotona äitiään.

Viesti tuli hyvin selvästi perille, näin en voi enää jatkaa, en voi jatkuvasti olla menossa, jonkun asian on elämässä muututtava.

”On mahdotonta sanoa, mikä on kenellekin sopivasti. Se, mikä toiselle on vähän, voikin toiselle olla liikaa. Jaksamme eri asioita ja eri määrin. Toiselle sama asia on alku, toiselle viimeinen pisara, jonka myötä malja läikkyi yli. Näinkö vähästä, ajattelee joku. Mutta mistä hän tietää, miten paljon maljassa oli.”

Some ja blogi saa jäädä, nyt taukoa

Olinhan jo useamman vuoden puhunut monta kertaa ääneen, että olen miettinyt blogin lopettamista. Tämä vei elämästä aivan liikaa aikaa. Kun oli tarpeeksi väsynyt, oli päätös helppo tehdä.

Tajusin olleeni jonkun somekuplan ympäröimänä, missä lähinnä suoritetaan matkustamista ja matkustamisesta on tullut kilpailukenttä. Inhoan kilpailemista ja kilpailuhenkeä ja mikäli havaitsen, että joku kilpailee kanssani, nostan kädet pystyyn luovuttamisen merkiksi ja painun takavasemmalle.

Halusin takaisin perusasioiden äärelle, miksi matkustan? Miksi olen aina matkustanut? Miksi olen matkustanut niin paljon? Ja mihin minulla on koko ajan niin kiire? Ei minnekään!

Kun elämässä on ollut kipeitä asioita, on ollut helpompi varata matka ja suunnata reissuun. Olen myös kasvanut siihen, että aina on pitänyt olla matka varattuna. Tässäkään asiassa ei ole osannut rauhoittua ja osannut vain olla.

Arvoni ovat olleet viime vuodet kovassa ristituulessa, sydän on halunnut eri asioita kuin mitä olen automaatiolla lopulta tehnyt. On ollut halu tehdä asioita toisin, mutta en vain ole osannut tai saanut aikaiseksi.

Blogi jäi lopulta kuukausien tauolle ja Instagramissakin kävin korkeintaan kerran viikossa aivan pikaisesti.

Kohti hyvinvointia

Blogin jäätyä kunnolla tauolle, halusin katsoa mitä se toisi mukanaan elämääni. Päätin keskittyä palautumiseen, omaan hyvinvointiin ja kuunnella, mitä sydän aidosti elämäänsä halusi.

Marraskuussa varasin ajan hierojalle, jotta sain reissun jälkeen jatkuneet niskakipuni pois, kävin modernissa vyöhyketerapiassa, aloin liikkua enemmän, kävin äänimaljahoidossa.

Menin aikaisin nukkumaan ja unenlaatuni parani niin paljon, etten ole vastaaviin tuloksiin päässyt aikoihin. Rentouduin jopa, mitä en ole tehnyt vuosiin.

Sain nopeasti sellaisen olon, että tätä kehoni tarvitsee, pysähtymistä ja palautumista. Käytännössä pysähdyin koko syksyksi ja talveksi, enkä liikkunut kotoa enää mihinkään, nukuin niin paljon kun mahdollista.

Oli ihanan vapauttavaa tehdä ihan erilaisia asioita kuin aiemmin. Sekä minä, että lapset huomasivat selvän eron olotilassani, kun en ollut ajatuksissani jatkuvasti muualla.

Olin enemmän läsnä perheeni kanssa ja elin hetkessä, sen sijaan että ajatukseni olisi ollut jatkuvasti tulevaisuudessa (mm. matkojen suunnittelussa).

Valmennus tuli elämään

Iira @unelmavahti seurasi Instassa kipuiluani ja suunnan etsimistä ja päätti laittaa minulle viestiä. Hän tarjosi minulle valmennustaan, johon ilomielin tartuin. Olin tästä hyvin kiitollinen, sillä tuntui että Iira tuli elämääni juuri oikealla hetkellä.

Oli paljon asioita, joita olin totta tosiaan halunnut tehdä, mutta joita en osannut koska toimin edelleen vanhan kaavan mukaisesti. Iira näki ja kuuli paljon sellaista näkymätöntä sanomaa, mitä en osannut itse pukea sanoiksi ja osasi sillä tavoin ohjata oikeaan suuntaan.

Ilman Iiran valmennusta ja tukea, en olisi nyt tässä pisteessä kuin missä olen nyt. Siinä missä minulla olisi mennyt asioiden oivaltamiseen vuosikausia, säästin elämässä aikaa ja tein loppuvuodesta ison harppauksen kohti tasapainoisempaa elämää.

Halusin uida vastavirtaan ja pyristellä siitä suorittavasta somemaailmasta poispäin.

Yhden kasvunpaikan tein, kun olin loppuvuodesta vanhasta tottumuksesta varaamassa meille pidennettyä viikonloppua Keski-Eurooppaan. Minulla oli jo hotellit varattuna ja kaikki lennot ja bussit katsottuna, mutta lopulta en vaan varannut lentoja ja peruin kaiken.

Vanha minä olisi lähtenyt väkipakolla reissuun, mutta uusi minä pysähtyi pohtimaan, miksi lähdemme? Miksi juuri sinne, haluanko todella sinne? Voiko sinne lähteä myöhemmin? Onko sinne pakko lähteä nyt? Voinko olla varaamatta matkaa ja keskittyä elämässä muuhun? Ja niin jäi matka toteuttamatta.

Uupumus

Suureksi yllätyksekseni olen edelleen lähes yhtä uupunut kuin mitä olin Kaukasian matkan jälkeen. Luulin väsymyksen menevän ohi muutamassa viikossa tai kuukaudessa, mutta se ei ole vieläkään antanut periksi. Voimat eivät ole palautuneet, vaikken ole tehnyt talven aikana yhtään mitään, lähinnä levännyt. Ja jos energiaa hetkittäin on, kuluu se nopeasti loppuun.

Uupumus ei missään nimessä johtunut itse reissusta, vaan siellä pitkittynyt fyysinen väsymys laukaisi pitkään piilossa olleen henkisen väsymyksen ja turhautumisen suorittavaan elämäntyyliin.

Olen kokenut tauon todella tarpeelliseksi ja vaikka en ole reissannut kohta puoleen vuoteen, ei minulla olisi ollut yhtään ylimääräistä energiaa reissata.

Peruuntunut Sansibarin reissu tietenkin harmitti, mutta siellä meillä oli odotettavissa viikko pelkkää lepolomaa auringon alla. Olisin niin kaivannut aurinkoisen ja lämpimän piristysruiskeen kaiken henkisen ja fyysisen pimeyden keskelle.

En ole halunnut enkä jaksanut lähteä kotoa minnekään. Päätimme tänä talvena olla lähtemättä myös Rukalle, koska en vain kerta kaikkiaan jaksa lähteä mihinkään.

Kävimme helmikuussa Turku-Tukholma risteilyllä ja se oli voinnilleni juuri sopiva annos menemistä, oli hytti johon tulla lepäämään, mihinkään ei tarvinnut mennä eikä mitään tarvinnut suorittaa.

Varasin jo viime kesänä kaksi matkaa talvelle, toinen peruuntui ja toinen on vielä tuloillaan. Siihen on onneksi saanut kuukausikaupalla varautua. Toisaalta olotilani voi myös yllättäen piristyä, kun pääsen kotoa kunnolla irtaantumaan muualle.

Olen myös päättänyt vähentää reissun päällä storyjen tekemistä, koska olen todennut, että ne kuormittavat yllättävän paljon reissun päällä. Haluan jatkossa elää reissussa enemmän hetkessä ja päivittämiset hoidan sitten myöhemmin.

Valmennuksen hedelmiä ja uusi suunta

Siinä missä matkustaminen on ollut tärkeä ja arvomaailmassani korkealla sijalla jo vuosikymmeniä, on arvoni menneet viime vuosina uusiksi, ehkä juuri siksi olen tuntenut niin suurta ristiriitaa matkustamisen suhteen.

Olemme perheen kanssa lähentyneet entisestään ja blogin kirjoittamisen sijaan olen käyttänyt vapaa-aikaa paljon muuhun. Matkustamista en ole kuitenkaan unohtanut, vaan siihen käytetty aika ja energian painoarvo on vähentynyt radikaalisti.

Olen oivaltanut, ettei tässä maailmassa ole oikeasti kiire mihinkään. Miksi ihmeessä olen aiemmin matkustanut elämässä niin kiivaalla tahdilla? Nyt kun asioihin on saanut etäisyyttä, niin tuntuu aivan kauhistuttavalta katsoa vierestä, kun niin moni muu edelleen paahtaa ihan hirveää vauhtia reissusta toiseen.

Olen onnistunut pysähtymään elämässä, hiljentämään tahtia. Tietenkin minullakin on edelleen kohteita mihin tahdon matkustaa, mutta ajatusmaailmani on muuttunut siten, ettei minun tarvitse joka paikkaan heti päästä tai välttämättä koskaan. Nyt nautin enemmän, kun matkaa joutuu odottamaan normaalia kauemmin.

Myönnän, että tuloillaan on vielä tiivis reissukausi, mutta ne johtunevat peruuntuneen talviloman siirtämisestä kevääseen, joka taas on kovin lähellä kesälomaa…

Mitä tulee blogin kirjoittamisen suhteen, kirjoitin ennen yhden blogipostauksen viikossa, nykyään kirjoitan vain silloin kun todella jaksan tai huvittaa. Kirjoitan vasta kun inspiraatio iskee ja tuntuu hyvältä kirjoittaa, enää en kirjoita vanhasta tottumuksesta viikoittain.

Toki voi vielä tulla kausia kun postauksia julkaisen tiiviimmin, mutta ehkä siinä vaiheessa olen jo enemmän palautunut ja on enemmän energiaa kirjoittaa. Vieläkään en aio kokonaan lopettaa kirjoittamista, mutta voin hiljentää tahtia niin, että vointini pysyy hyvänä ja arki tasapainoisena.

Voi olla, että blogin kirjoittaminen jää vielä jossain vaiheessa kokonaan pois, sillä blogista erossa oleminen on tehnyt äärimmäisen hyvää. Nyt on blogin viimeinen koeaika ja katson, miltä kirjoittaminen tuntuu hitaammalla kirjoitustahdilla.

Haluan elää rauhallista ja tasapainoista kotiarkea ja matkustaa jatkossa ihan lomailun vuoksi, en suorittamisen pakottamana.

Lopuksi

Yhteiskunta ja somemaailma vaan jatkaa hullua kiihtymistään, on niin paljon sisäistettävää ja jatkuvasti tulee jotain uutta eteen. Ihmisille ei anneta mahdollisuutta hiljentää tahtia ja hypätä kiihtyvästä vauhdista pois.

Vaihtoehtoja on kaksi, joko itse hyppää ajoissa pois ja tajuaa hiljentää vauhtia elämässä tai sitten elämä puuttuu peliin ja viheltää pelin poikki, esim. juuri uupumuksen muodossa.

En nyt osaa ihan kaikkia ajatuksiani pukea sanoiksi, mutta ei tähän tekstiin tarvitse ihan kaikkea tyhjentääkään.

”Everyone you meet is fighting a battle you know nothing about.

Be kind. Always.”

Robin Williams

On tärkeää, että ottaa aikaa itselleen, pysähtyy ja käy läpi mitä elämässä parhaillaan tapahtuu. On ollut ihanan vapauttavaa tyhjentää kalenteri ja antaa tilaa elämälle ja myös ihan uusille asioille.

Matkustaminen on aivan ihanaa lääkettä siihen, että saa jotain muuta ajateltavaa ja arjen katkaistua, mutta se ei useinkaan auta poistamaan elämän kuormittavia tekijöitä.

Kaikesta huolimatta odotan jo matkustamista, sillä siitä on jo ollut puolen vuoden tauko.

Tulevilla matkoilla haluan ottaa entistä rennommin ja pitää huolen väljistä aikatauluista ja siitä, että reissut on etenkin lomia eikä suorittamista.

Ps. Mikäli haluat myös uutta suuntaa valmennuksesta, ota rohkeasti yhteyttä Iiraan Instan kautta!