Kangerlussuaq ja retki Russel Glacier ja Point 660 jäätikölle

Kangerlussuaq on Grönlannin risteyslentokenttä, mistä lähtee jatkoyhteydet saaren muihin kohteisiin. Me lensimme Köpenhaminasta Kangerlussuaqiin ja menomatkalle valitsin yön yli kestävän välilaskun ja pitkän vaihtoajan, että ehdimme tutustua samalla myös tähän kohteeseen.

Grönlannin Nuukiin ja Ilulissatiin on parhaillaan rakenteilla uudet kansainväliset lentokentät ja niiden valmistumisen myötä, Grönlanti avautuu varmasti vielä laajemmin matkailulle. Tähän asti Grönlantiin on päässyt ulkomailta lentäen ainoastaan Kangerlussuaqin lentokentälle.

Käytännössä sen pääkaupunkiin Nuukiin ei ole päässyt lentämään muualta kuin Kangerlussuaqista, missä sijaitsee toistaiseksi Grönlannin suurin isoille matkustajakoneille sopiva lentokenttä. Kun kerran Grönlantiin tulee, on hyvä hyödyntää tämä välilasku ja jäädä Kangerlussuaqiin yhdeksi yöksi.

Kangerlussuaq lentokenttä

Lensimme Grönlantiin Kööpenhaminasta, mistä lentoaikaa on vajaa 5 tuntia Kangerlussuaqiin. Tästä postauksesta voit lukea matkamme yhteenvedon, sillä tähän päättyy Grönlanti postaukset. Yhteenvedossa kerroin myös majapaikastamme, missä yövyimme Kangerlussuaqissa (lentokentän vieressä, Polar Lodge).

Kangerlussuaqin lentokenttä on pieni ja samassa aulassa on niin lähtöportti, turvatarkastus, check-in ja infotiski. Lentokentällä on pieni matkamuistomyymälä, retkienmyyntipiste ja kahvila/ravintola. Lentokentällä on myös ilmainen wifi.

Turvatarkastuksen takana (jonne päätyy vasta kun jatkaa takaisin Tanskaan), on tax-free myymälä. Meillä tuli niin lentävä lennon vaihto paluumatkalla, ettemme ehtineet käydä siellä vaan vaihdoimme konetta kirjaimellisesti lennosta.

Kangerlussuaq

Suurin osa Kangerlussuaqin n. 500 asukkaasta työllistyy kylän lentokentästä. Kyläläisten elanto on siis riippuvaista Kangerlussuaqin lentoliikenteestä. Kangerlussuaqin ovat itseasiassa amerikkalaiset aikoinaan löytäneet. Kangerlussuaq on aiemmin toiminut amerikkalaisten tukikohtana ja mikäli ymmärsin oikein meidän oppailta, on täällä ollut myös NASAn tukikohta, josta on tutkittu mm. revontulien energiaa.

Kun ajamme kylästä pois päin, näkyy tien varsilla varoituskylttejä. Tieltä ei saa poiketa, sillä urbaanilegenda kertoo, että amerikkalaisten lähdettyä, ovat he jättäneet peräänsä miinoja maastoon. Asiaa ei olla toistaiseksi tutkittu, mutta maastoon ei saa sen vuoksi poiketa.

Samaan aikaan maasto on täällä niin haurasta, että mikäli siellä ajelisi vaikka autolla, kestää vuosikymmeniä ennen kuin luonto palautuu takaisin. Tänne on esimerkiksi kasvatettu puita 50 vuotta sitten ja ne ovat edelleen korkeintaan vain muutaman metrin korkuisia. Oppaamme naureskelikin heidän ”metsälleen”.

Kylään laskevan joen vesi on jäätikön sulamisvettä ja ympäristössä on paljon pieniä järviä. Alueella asuu tuhansia myskihärkiä ja kesäisin täällä on todella paljon hyttysiä, paras aika matkustaa tänne on vasta heinäkuun puolivälin jälkeen.

Kangerlussuaqin retki jäätikölle

Kangerlussuaqissa on saatavilla erilaisia retkiä, toki talvella ja kesällä retkivalikoima vaihtelee. Alueella on paljon myskihärkiä, joten täällä järjestetään tundra safareita, mutta retkelle jonka varasimme oli myös luvattu mahdollisuus bongata myskihärkiä ja muita paikallisia eläimiä.

Suuntaamme kohti jäätikkköä ja kuulemme, että rengasvalmistajat ovat testanneet autonrenkaitaan täällä jäätiköllä ja se on itseasiassa ollut Volkswagen, joka on rakennuttanut tien jäätikölle. Samainen tie on Grönlannin pisin tie. Tie on huonokuntoinen ja sillä ajaminen on hidasta, vaikka tie perille on vain 38 km pitkä.

Myös useat sähköautojen valmistajat ovat testanneet täällä sähköautojen toimivuutta arktisissa olosuhteissa. Tien varrella on vanha amerikkalainen sotalentokone, joka on pudonnut alas vuonna 1968. Huonon sään vuoksi kone yritti laskeutua siinä onnistumatta ja lopulta polttoaine loppui, kukaan ei kuitenkaan kuollut lentokoneturmassa.

Edessämme näkyy sinertävä jäätikkö ja pian selviää, että se on n. 15 km päässä. Jäätikkö, minne olemme menossa on n. 3 km paksuinen, aivan hullua. Näkyvyys on täällä parhaimmillaan 100-150 km päähän.

Pysähdymme ottamaan valokuvia ja vielä jatkamme sen 15 km verran eteenpäin. Mietin autolla ajaessa, että en välttämättä haluaisi ajaa täällä yksin, tie on niin huonossa kunnossa, että tarvitaan kunnon neliveto maastoauton pärjätäkseen tällä tiellä.

Matkanvarrella ei näy myskihärkiä, mutta poroja kylläkin. En itse innostu poroista, sillä olen nähnyt niitä niin paljon pohjoisessa. Eve sen sijaan haluaa hysteerisesti valokuvata poroja ja naureskelenkin, että hän tulee Suomesta Grönlantiin asti kuvaamaan poroja. Harmillisesti emme näe muita eläimiä, vaikka niin kovasti sitä toivoimme. Täällä voi porojen ja myskihärkien lisäksi nähdä arktisia jäniksiä, kettuja ja erilaisia lintuja.

Kangerlussuaq & Russel Glacier

Ensimmäinen varsinainen retkikohteemme on Russel Glacier jäätikkö joka kohoaa 60 metrin korkeuteen. Kuskimme jättää vanhan maastoautonsa käyntiin siksi aikaa, kun käymme jäätiköllä. Ihmettelen tätä hieman ja päivän mittaan selviää, että autoa ei sammuteta missään vaiheessa retkemme aikana. Aika erikoista tällaisessa kohteessa, jossa päästöjen ja ilmastonmuutoksen luulisi merkitsevän.

Laitamme piikit kenkien alle (ihan hyvä, että en pakannut omia nastakenkiä mukaan) ja suuntaamme muutaman sadan metrin päähän lähemmäs jäätikköä. Sinne kulkee kapea ja helppokulkuinen polku. Kovin lähelle jäätikköä emme saa mennä, sillä jäätikkö on arvaamaton ja se voi ampua jääpaloja kauaksikin.

Ihastelemme pitkän tovin jäätikköä, sen muotoa, paksuutta, korkeutta ja väritystä. Täällä ei ole kovin paljoa lunta, itseasiassa tosi hyvin on lumet jo sulaneet. Pian kuskimme huomaa takanamme rinteellä myskihärkiä. Muut bongaavat ne ja itse näen vain kiviä. Itseasiassa luulin kuvaavani myskihärkiä, kunnes ilmenikin että ne oli vain kiviä. Pitäisi käydä pitkästä aikaa taas optikolla…

Jatkamme matkaa ja tämän jälkeen tapahtuu kummia. Puhelimeni sekoaa jostain syystä ”ei palvelinta”, se kuitenkin toimii ja räpsin sillä runsaasti videoita ja kuvia mennen tullen. Illalla huomaan, että yksikään kuva tai video ei ole tallentunut puhelimeeni, missä ihmeessä ne ovat?

Harmitus ja järkytys on suuri. Kerran elämässä käyt jäätiköllä ja kuvat häviävät kuin tuhka tuuleen ilman mitään selvää syytä. Vasta reissun loppupuolella löydän ne sattumalta puhelimestani aivan eri paikasta kuin missä niiden kuuluisi olla. Olen helpottunut kuvien löytämisestä, mutta samalla asia ihmetyttää suuresti.

Kangerlussuaq & Point 660

Jakamme retkellä kohti Point 660 joka on Antarctican jälkeen maailman suurin jäätikkö. Nimi 660 tulee siitä, että tie päättyy kohtaan joka sijaitsee 660 metriä merenpinnan yläpuolella.

Saavumme soramontuille muistuttavalle alueelle ja täältä paikalliset hakevat soraa tienrakentamiseen. Paikka mihin tie päättyy, on tien valmistumisen aikaan ollut vielä jäätikköä. Nykyisin jäätikkö on paljon kauempana ja nyt jäätikkö on puskenut näitä sorakuoppia (oikealta nimeltään jäätikkömoreenia) jään alta sen sulaessa.

Kävelemme pätkän jään päältä, joka on aivan ihmeellisen, melkein epätodellisen turkoosin ja kirkkaan värinen. Suomessakin on jäätä, joten asian ei pitäisi olla kovin ihmeellinen, mutta täällä jää on erilaista, kaunista. Lähdemme kiipeämään pienen kukkulan päälle ja lumi upottaa paikoitellen jalkojen alla.

Pian eteemme avautuu suuri jäätikkö: ”this is what all people are talking abou!” toteaa oppaamme. Hän viittaa Grönlannin kuuluisaan jäätikköön ja ilmastonmuutokseen. Jää on liukasta, todella liukasta.

Tästä jäätikkö alkaa ja jään itse pohtimaan, että Grönlantia kohteena on mieleen tullut usein nimenomaan hiihtovaellus Grönlannin halki. Tästä kun lähtisi hiihtämään, niin saisi hiihtää useita satoja kilometrejä, koko Grönlannin läpi toiselle rannikolle.

Täällä seisomme jäätikön päällä, joka on kovaa vauhtia sulamassa jalkojemme alla. Mikäli nämä sulavat, on maapallolla vettä, ihan hemmetin paljon vettä. Ehdin jo matkan aikana miettiä, että ehkä sitä pitäisi alkaa suunnittelemaan jotain tulevaisuuden lauttarakennuksia, ehkä elämä on tulevaisuudessa meren päällä eikä maalla.

Oppaamme kertoo myös karusta Grönlantilaisesta elämästä. Täällä on kova lääkäripula ja vain muutamassa kylässä on lääkäri. Jos sairastut, niin sitten joko selviät tai et selviä. Kangerlussuaqissa ei esimerkiksi ole lääkäriä mutta Ilulissatissa on sentään joku pieni sairaala. Jos sieltä ei saa apua, on seuraavaksi suunnattava Nuukiin ja sen jälkeen jo Tanskaan.

Myös moni lapsi joutuu joko koulunkäynnin tai vanhempien eron vuoksi muuttamaan eri puolelle Grönlantia ja kauaksi läheisistään. Lapsia ei välttämättä näe pitkään aikaan, sillä myös sisäiset lennot ovat kalliita. Surulliseksi vetää ja huomaan, kuinka erilaisessa ja karussa maailmassa ihmiset täällä elävät.

Kaffe mik

Lähdemme takaisin päin, aurinko on laskemassa ja luulen pimeyden jo kohta tulevan. Myöhemmin selviää, että täällä laskee aurinko paljon myöhemmin kuin Suomessa ja huhtikuussa vasta klo 22 aikoihin tuli täällä pimeää.

Jäämme mättäälle juomaan kahvia ja syömään niin herkullisia voileipiä, etten muista koskaan syöneeni niin hyvää voileipää. Leipä on vaaleaa ja paksua, välissä jotain herkullista levitettä, paksu kerros kanamunaa ja pekonia, mmm. maistan leivän maun suussa edelleen. Nam.

Eve on lentokentällä kertonut minulle kauhutarinoita Grönlannin synkistä puolista, jonka johdosta olen pelästynyt pahanpäiväisesti. Joten säikähdän, kun kuulen että meidät kutsutaan paikallisiin juhliin. Katson Eveä, että onko tämä sellainen juttu mistä pitäisi nyt huolestua?

Tottakai tulemme, toteamme pian. Mukanamme retkellä on Taiwanilainen pariskunta, joka on Grönlannissa häämatkalla, hekin tulevat mukaan ja oloni helpottuu. Hävettää, sillä eihän tässä mitään huolenaihetta missään vaiheessa ollutkaan.

Paikalliset synttärijuhlat

Suuntaamme retkenjärjestäjän tyttären 16-vuotissynttäreille ja vasta retken loppuvaiheessa ilmenee, että oppaamme ja kuskimme ovat olleet retkenjärjestäjien hyviä ystäviä, jotka ovat tulleet Grönlantiin näihin samaisiin juhliin. Itse retkenjärjestäjä ei juhlien vuoksi päässyt viemään meitä retkelle, joten ystävät tuurasivat häntä.

Nämä vetivät retken niin taidokkaasti, että en olisi ikinä voinut kuvitella heidän olevan ”vain tuuraajia”. Toki pariskunta joka asuu nykyisin Tanskassa (ja ovat sieltä kotoisin), ovat asuneet Kangerlussuaqissa. Kuskimme aikoinaan 8-vuotta ja nainen 1-vuoden.

Synttärit järjestetään kylätalolla ja sinne ovat kaikki kylän asukkaat lämpimästi tervetulleita. 16-vuotisjuhlat ovat Grönlannissa todella isot juhlat, mihin kutsutaan kaikki. Jopa Kangerlussuaqin lentokentällä on ilmoitustaululla synttärikutsu, eli turistitkin ovat tervetulleita.

Saamme synttäreillä kokea pienen palan paikallista elämää, paljon naurua ja paikallisia herkkuja. On kuivattua kalaa, salaattia, pastaa, valaan lihaa, lammasta, erilaisia mereneläviä, myskihärkää ja herkullisia kakkuja. En malta olla kokeilematta maistaa valaan lihaa, maistan sitä pikkurillin kynnen kokoisen palan verran. Muut tarkkailevat, irvistelevät ja nauravat vieressä. Kokemus tämäkin, mutta toista kertaa en halua valasta enää syödä.

Saimme päivän aikana kokea erilaisen kulman Grönlannista ja pääsimme Grönlannissa ainoalle jäätikölle, mihin pääsee perille autolla. Suosittelen mennessä tai tullessa pysähtymään Kangerlussuaqissa ja käymään täältä käsin jollain retkellä (katso esimerkiksi täältä eri vaihtoehtoja), tämä retki kesti kokonaisuudessaan 5 tuntia. Täältä voit lukea myös Even postauksen Kangerlussuaqista.