Yksin Kuusamon mökille joulutunnelmoimaan, yksin olemisen helppous ja vaikeus

Onko yksin oleminen helppoa tai jopa itsestäänselvyys? Mielestäni ei, vaikka toiset ovat siihen tottuneet ja heille se on yhtä normaalia kuin kaikki muukin, mutta on myös monia joille ei yksin oleminen tai matkustaminen ole helppoa. Minulla oli suunniteltu tyttöjen mökkiloma meidän Kuusamon mökille, töitä tehden, patikoiden ja pikkujouluillen, mutta koska elämään tulee aina yllättäviä esteitä, lähdin lopulta mökille yksin. Miten aika lopulta sujui yksin?

Intro – yksin oleminen

Muistan koko loppuelämäni sen tunnemyrskyn, jonka koin kun lähdin yksin interrailaamaan vuonna 2013. En ollut sitä ennen ollut kovinkaan paljoa yksin ja hyppäsin heti kylmään päätyyn kun lähdin yksin reissuun. Muistan kuinka paljon itkin iltaisin koti-ikävää ja sitä, etten halua enää koskaan matkustaa mihinkään yksin. Se oli silloin ihan hirveää, mutta kun pääsin kotiin, huomasin kuinka paljon kokemus oli kasvattanut.

Seuraavalla kerralla yksin lähteminen oli paljon helpompaa ja opin jopa nauttimaan siitä yhä enemmän. Tein enemmän asioita yksin, enkä enää ollut niin riippuvainen siitä, pääseekö joku kanssani mukaan johonkin ja jos ei päässyt, lähdin yksin.

Lasten myötä olen yksin olemista alkanut jopa luonnollisesti kaipaamaan. Hetkiä kun on aikaa olla ja kuunnella omia ajatuksia ja vähän tunnustella, mitä minulle kuuluu. Vaikka suunnattoman paljon lapsiperhe arjesta nautin kaikkine hyvine ja huonoine puolineen, enkä päivääkään vaihtaisi pois, palaudun yksin ollessa lapsiperhe arjesta parhaiten.

Tyttöjen reissu vaihtui mää matkaan

Olin asennoitunut siihen, että lähden mökille marraskuun lopussa joulufiilistelemään ja alunperin mökille oli suunnitelmissa tyttöjen reissu, joka ei lopulta toteutunutkaan. Pohdin itsekin pitkään, lähtisinkö siitä huolimatta yksin vai peruisinko koko reissun. Olin viime vuodet lähtenyt usein johonkin juuri lapsen kanssa tai vähintään niin, että koira on mukana. Nyt ei ollut ketään, ei koiraa, lapsia, puolisoa tai kaveria.

Vasta pari päivää ennen reissua päätin vuokrata auton ja vielä lähtöpäivänä epäröin ja mietin, pitäisikö vuokra-auton varaus sittenkin perua. Jännitti pitkästä aikaa ihan tajuttoman paljon lähteä yksin reissuun. Enkä edes tiedä, mikä siinä jännitti, sillä matkareitti oli tuttu ja mökkikin tuttu paikka.

Lähtemistä ei helpottanut se, kun tyttö sanoi ettei halua että lähden ja että tulee kova ikävä, muistan itsekin lapsuudessani kuinka paljon aina ikävöin omaa äitiä kun hän oli pitkillä työkomennuksilla ulkomailla. Itsellekin tuli tunne, että pitäisikö nyt vain jäädä kotiin lasten kanssa. Aamulla tarkkailin säätiedotusta ja näytin miehelle kelikameraa, katso nyt, tie näyttää ihan hirveän liukkaalta, en varmastikaan uskalla ajaa perille asti, mitä jos nyt jäisin kuitenkin kotiin. Miehen vastaus oli, kai sinä olet ennenkin ajanut talvella autoa? Ei se ole kuin ajaa, siksi autossa on nastarenkaat.

Lopulta lähdin kun kuitenkin teki mieli ja koko automatkan mietin, onko tämä ensimmäinen ja viimeinen kerta kun lähden mökille yksin. Toisaalta pidin niin paljon kiinni siitä ajatuksesta, että juuri tätä olin ihan itse halunnut ja että nyt se hetki oli koittanut.

”Haluaisin joskus myös lähteä mökille yksin, jotta voisin rauhassa kirjoittaa ja lukea, ottaa omaa aikaa ja vain olla yksin hiljaa.”

Unelma toteen: Mökki Kuusamosta

Lähtemistä varten olin ensimmäistä kertaa elämässäni vuokrannut Suomessa vuokra-auton, sillä meillä on taloudessa vain yksi auto ja muu perhe jäi sen kanssa nyt kotiin. Tuttu matka Kuusamoon, tuntui paljon pidemmältä yksin ajaessa pimeässä kuin miltä se oli koskaan aiemmin tuntunut, kun olimme perheenä Kuusamoon ajaneet. Tuntui ettei tie Kuusamoon loppunut koskaan.

Se olin myös minä, jolle vilkutettiin pitkiä valoja ja luulin heidän varoittaneen poroista, kunnes tajusin että vuokra-autossa oli pitkät valot päällä. Meillä mies ajaa kaikki pitkät matkat, joten arastelin myös sen vuoksi näin pitkää automatkaa yksin ja jännitin sitä tosi paljon marraskuun keleissä ja pimeydessä.

Vihdoin perillä Kuusamossa

Edellinen yö oli mennyt jännityksessä vähäunisena ja koko aamu oli edelleen yhtä epävarmuutta siitä, lähdenkö ylipäätään. Kun 8 ½ tunnin päästä olin viimein mökillä, olin hyvin helpottunut ja väsynyt. Kun perille pääsi, oli ihanaa olla taas tutulla mökillä, joka tuntui turvallisen kodikkaalta.

Ensimmäisenä iltana säikyin oman takin peilikuvaa ikkunasta ja seuraavana päivänä ikkunan taakse lentänyttä lintua (joku on katsonut lapsuudessa liikaa kauhuelokuvia). Kun sai nukuttua yön yli, tuntui seuraava päivä taas paljon paremmalta. Torstai ja perjantai kului etätöitä tehden ja onneksi tänne oli muuttanut kaveri, jonka kanssa sovimme Rukalla treffit.

Olin päättänyt ottaa tämän reissun omana aikana, sillä aina toisinaan olen tehnyt yksin lyhyitä viikonloppureissuja. Päätavoitteeni tälle mää matkalle oli: ei suorittamista, vain palautumista ja omien ajatusten kuuntelua ja ennen kaikkea joulufiilistelyä. Itse oleminen oli helppoa, kun sai keskittyä omiin juttuihin täysin ja olla vain hiljaa, mennä ja tehdä kysymättä muilta mitään.

Joulutunnelmaa Kuusamon mökillä

Suurin syy siihen, miksi halusin ennen joulua päästä Kuusamon mökille oli se, että halusin joulufiilistellä. Olemme tulevana talvena tulossa mökille uudestaan mutta vasta joulun jälkeen, joten silloin joulufiilis on jo mennyt. Mielessäni oli vahvasti se, että saisi polttaa kynttilöitä, juoda glögiä, kuunnella joululauluja, saunoa, polttaa takassa tulta ja tunnelmoida lumista maisemaa.

Kaikki nämä toteutui, paitsi että ensimmäisinä päivinä haikeista joululauluista tuli herkästi lapsia ikävä, joten jouduin vaihtamaan soittolistaa. Hetkittäin tuli mieleeni myös yksinäiset henkilöt, joilla ei ole joulun alla ketään ja myös he, jotka ovat parhaillaan sotatantereella ja muu perhe jossain muualla. Vähän syvällisiä mietteitä, mutta jo seuraavana päivänä kuuntelin joululauluja taas normaaliin tapaan ja viimeisenä iltana hoilasin mukana kuin viimeistä päivää.

Joululauluja kuunnellen kuitenkin tuli niin vahvasti fiilis, että joulu on perhejuhla ja tuntui vähän surulliselta olla yksin mökillä joulua fiilistelemässä. Olemme oman perheen kanssa läheisiä, joten etenkin lapsia ehti tulla iltaisin ikävä. Samaan aikaan kuitenkin nautin ajasta mökillä, tunsin niin suurta kiitollisuutta tästä paikasta ja olin iloinen, että päätin lähteä tänne. Ja olihan se ihanaa olla hiljaisuudessa.

Kaikki kuitenkin hyvin

Pienestä ikävästä huolimatta, kului aika mökillä hyvin. Halusin ladata akkuja ja vain olla, mikä tarkoitti sitä, etten suunnitellut juuri mitään ohjelmaa vaan olin ihan fiiliksen mukaan ja kertakaikkiaan vain olin. Musiikkia kuunnellen, takkatulta katsoen ja puhelinta selaten ja kirjoittaen, yhtenä iltana kävin lumilautailemassa Ruka kaverin kanssa. Sekin toi back up turvaa, kun tiesi että täällä oli tuttu johon kääntyä jos jokin menisi aivan pieleen.

Lauantaina kun koitti ensimmäinen vapaapäivä, nukuin pitkään. Kun olin pikku hiljaa herännyt, oli ensimmäisen kerran mahdollisuus lähteä ulos ajan kanssa valoisaan aikaan, joten lähdin parilla lyhyellä retkellä käymään ihastelemaan Rukan tykkylumipuita ja tuntureita jotka tosin olivat sumun peitossa. Suunnittelen enemmän ohjelmaa, kun tulemme tänne seuraavalla kerralla perheen kanssa. Nyt oli tarkoitus tankata hiljaisuutta, kuten ystäväni asian ilmaisi.

Lisäksi nyt saunoin ajan kanssa. Kotona olen 5-10 min pikasaunoja ja lähden pois kun tulee liian kuuma. Kotona vaan stressaannun saunassa kun lapset ramppaavat saunan ja kylvyn väliä minuutin välein. Nyt saunoin yli puoli tuntia putkeen kun sain itse määrätä lämpötilan ja olla hiljaa ilman muita ärsykkeitä.

Oliko hyvä päätös lähteä yksin?

Vaikka suunnitelmat eivät menneet alkuperäisten suunnitelmien mukaan vaan muuttivat muotoon, kannatti Rukalle lähteä lähtövaikeuksista ja koti-ikävästä huolimatta. Yritin näinä päivänä pysähtyä ja kuunnella, mitä minulle kuuluu. Päivien aikana lähinnä tuntui, että takana on niin paljon hektistä arkea, etten todellakaan tiedä mitä minulle kuuluu, vaan usein arki menee lasten ehdoilla ja oma hyvinvointi jää sinne sivuun.

Mietin myös koko nykyajan yhteiskuntaa, kuinka vauhdilla kaikkea uutta pitäisi koko ajan tapahtua ja uusia elämyksiä tulla kerros kerrokselta päälle lisää niin, että lopulta hukkaa itsensä kaikkien kerrosten alle. Pysähtyminen ja hidastaminen tekee hyvää ja uskallan väittää, että jokainen tarvitsisi sellaisen hetken välillä. Nyt oli oma vuoroni nauttia sellaisesta mökillä ja paljon jäi asioita vielä käsittelemättä itseni kanssa.

Kotiin päin ajaminen jännitti taas todella paljon ja ajoitin ajomatkan valoisaan aikaan. Pudasjärven jälkeen alkoi auton eturengas kuitenkin täristä niin lujaa, joten pysähdyin potkimaan renkaita, ei auttanut. Jatkoin matkaa ja metsästin huoltoasemaa, missä saisi tarkistettua ilmanpaineet ja käydä samalla vessassa.

Sellainen löytyi vasta Oulun jälkeen. Lisäsin ilmanpainetta renkaaseen, sekään ei auttanut. Jatkoin matkaa, pysähdyin parilla kylmäsemalla etsimässä ilmanapainemittaria, ei löytynyt. Neljännestä paikasta löysin, enkä saanut sitä toimimaan. Epätoivon keskellä sain apua vanhemmalta hirvimieheltä, joka täytti jokaisen renkaan ja sillä aikaa putsasin jäätä takarenkaista, sen jälkeen loppumatka sujui taas hyvin. Huh, olin helpottunut kun selvisin kotiin turvallisesti.

Lähtisinkö mökille uudestaan yksin? Ehkä, mutta en välttämättä enää talvisaikaan, sillä se toi itselleni turhan paljon stressiä ja jännitystä matkaan.