Helsingissä lasten kanssa, näistä kohteista lomamme koostui

Lähdimme juhannuksen jälkeen minilomalle Helsinkiin. Yleensä suuntaamme Helsingissä suoraan lentokentälle, mutta nyt lähdimme Helsinkiin varta vasten lomalle. Pari vuorokautta Helsingissä tuntui aivan ulkomaanlomalta, näin ainakin lapset totesivat. Näistä kohteista Helsinki lomamme koostui, mukaan mahtui vanhoja klassikoita mutta myös yksi uutuus.

Lauttasaari

Tällä Helsingin reissulla oli poikkeuksellista se, että emme pyörineet kertaakaan rautatieaseman ympäristössä. Tulimme poikkeuksellisesti autolla Helsinkiin, koska nelihenkisen perheen junaliput olisivat tulleet moninkertaisesti kalliimmaksi kuin autolla matkustaminen!

Suuntasimme ensimmäiseksi Lauttasaareen, missä tapasimme kummitätiäni, jätimme auton sinne pitkäaikaisparkkiin ja suuntasimme sieltä Helsingin keskustaan. Ihastelimme Lauttasaaresta ohikulkevia laiva-aluksia, purjevenesatamia ja uimarantoja.

Paradox museo Helsingissä

Lasten kohokohta Helsingin reissulla oli päästä Helsinkiin avattuun Paradox museoon. Olen käynyt lasten kanssa Tukholman Paradox museossa ja Vilnassa vähän erityyppisessä illuusio museossa. Odotukset oli suuret, tai ei oikeastaan ollut mitään ennakko-odotuksia kun en tiennyt mitä odottaa.

Ensikertalaiselle Paradox museo on tosi hauska ja kiva. Siellä tulee käyttää paljon valokuvausta, jotta asioista saa enemmän irti. Siellä on paljon samaa kuin mitä Tukholmassa mutta vain eri ”muodossa”. Siellä on kuitenkin paljon myös uusia asioita, joihin emme ole aiemmin törmänneet.

Tuttuja juttuja ovat mm. sohvaan katoaminen, ylösalaisin huone, pyörivä tunneli, vino huone jossa toisen kulman henkilö on pienempi ja toinen suurempi. Helsingissä tämä on toteutettu jääkiekkokaukalon muodossa.

Helsingin Paradox museossa on kivasti avaruusteemaa ja ostimme tytön kanssa 2,5 euron lisäpalvelun, jolla pääsimme kokemaan painovoimaa. Kyseessä oli pehmustettu ”hiiren juoksupyörä” (en tiedä mikä sen nimi on oikeasti on), mutta siinä me pompimme ja koitimme pysyä hitaasti pyörivän pyörän liikkeessä, kunnes painovoima veti meidät alas.

Meillä meni Paradox museossa ainoastaan puoli tuntia, joten kovin suuri paikka ei Helsingin Paradox museo ole. En ihan heti innostunut kun oli niin paljon ”jo nähtyjä” juttuja, mutta jälkeen päin totean kuitenkin että oli kyllä taas kiva paikka käydä ja oli se kuitenkin lopulta Helsingin näköinen museo eikä suora kopio Tukholmasta.

Korkeasaari

Enttententten teelikamentten, meillä oli vähän arpapeliä lähdemmekö laisinkaan Korkeasaareen kun osa halusi sinne enemmän ja osa vähemmän. Lapset ei ole aiemmin kovin suuresti innostuneet eläintarhoista, joten epäröimme heidän mielenkiintoaan kun se vaihteli päivästä toiseen.

En ole itse käynyt Korkeasaaressa kuin vain yhden ainoan kerran aiemmin, sekin sadesäällä ja kaikki eläimet pysyi piilossa… Nyt näimme tiikereitä, leijonia, karhuja, mongolian hevosia, kameleita, kenguruita yms.

Ei se tunnu samalta nähdä eläimiä kaltereiden takaa ja koin ristiriitaisia fiiliksiä mutta Korkeasaarella on tärkeä tehtävä mm. pelastaa ja antaa kodin hylätyille, lopetusuhan alla oleville eläimille.

Itselleni mielenkiintoisin kohde oli trooppinen talo, jossa oli ihanan kostea ja kuuma ilma ja pystyin kuvittelemaan itseni johonkin Helsinkiä kauemmaksi. Korkeasaaressa meillä meni n. 4-5 tuntia ruokailuineen.

Saavuimme Korkeasaareen bussilla ja poistuimme metrolla. Ensi vuonna Korkeasaaren edustalle on valmistumassa uusi silta ja sen myötä ratikkapysäkki Korkeasaaren edustalle.

Kalasatama

Olen kauan halunnut käydä Kalasatamassa, joten nyt sain kokea sen tunnelmaa kivan sataman, rakennusten ja pilvenpiirtäjien muodossa. Tykästyin myös Mustikkamaan ja Kalasataman väliseen siltaa, josta tuli jännällä tavalla jotenkin Brooklyn Bridge mieleen. Sillan juuri oli purjeveneenkannen muotoinen.

Kalasataman rakennukset on nyt rakennettu niin, ettei sinne muodostuisi Jätkäsaaren kaltaista tuulitunnelia.

Kaivopuisto

Kävin tytön kanssa jätskillä Kaivopuiston kompassintorilla, jossa hän tapasi enoaan ja serkkuaan. Söimme Helsingin jäätelötehtaan herkulliset ja isot jäätelöpallot. Tunnelmoin kaunista kesäiltaa Kaivopuiston satamaa ihastellen.

Kävimme parissa leikkipuistossa, kävelimme salaista polkua pitkin kallioiden päälle ihastelemaan merimaisemia, Suomenlinnaa ja Helsingin maisemia.

Täytyy myöntää, etten ole oikein ikinä lämmennyt Helsingille, en ole koskaan päässyt kaupungin tunnelmaan kiinni mutta tällä reissulla tuntui, että osasin napata kesähesan tunnelman itselleni ja nautin sen kauniista kallioista ja merimaisemista.

Heureka

Ennen kotiin paluuta kävimme Vantaan Heurekassa. Olimme käyneet siellä viimeksi esikoisen ollessa taapero, eikä hän silloin saanut juuri mitään siitä irti. Nyt vuosien vieriessä eteenpäin tilanne oli toinen ja siellä lapset innokkaina kokeilivat vaikka ja mitä.

Tänä vuonna Heurekassa on avaruus ja jääkausi teema, jolloin avaruuspuolella pääsee kokeilemaan ja oppimaan paljon avaruudesta. Jääkausi puolella on jättiläiseläimiä näyttämässä, miltä eläimet näyttivät jääkauden aikaan. Planetaario on nyt suljettu remontin vuoksi.

Kävin ”kuukävelyllä” joka on yli 130 cm pitkille ja yli 30 kg painaville henkilöille. Kiersin pari kierrosta pomppien ja tuntien, miltä tuntuu pomppia ja kävellä kuun päällä. Oli hauska että Heurekassa toistui osittain sama teema kuin Paradox museossa.

Heurekan klassikkopuoli ja tekoäly/kierrätys puoli kiinnosti lapsia eniten. Heurekassa oli nyt myös alue jossa saa oppia paljon näkövammaisten elämästä. Miltä mikäkin silmäsairaus näyttää toisen silmin, miten kirjoitetaan pistekirjoitusta ja kuullaan, miten näkövammaiset suhtautuvat erilaisiin asioihin ja opitaan heidän elämästä.

Majoitus – Home Hotel Jugend

Majoituimme entisen Glo Art hotellin tiloissa, hotellin nimi on tänä päivänä Home Hotel Jugend ja kuuluu Strawberry ketjuun. Yövyimme täällä 2 yötä ja Kampista oli n. 10 minuutin kävelymatka hotellille.

Valitsimme hotellin tällä kertaa sillä perusteella, että hotellin hintaan sisältyi sekä aamiainen että päivällinen sekä iltapäiväkahvit. Emme käytännössä syöneet Helsingissä mitään muuta tai käyneet missään muualla syömässä (Korkeasaaren pientä suolaista välipalaa lukuunottamatta).

Päivällinen oli enemmän aikuisten makuun ja lapsilla oli vaikea löytää sellaista syötävää, mistä pitivät. Aikuisten makuun ruoka oli todella hyvää. Koirat ovat myös hotelliin ja hotellin ravintolaan myös tervetulleita, jätimme oman koiramme Helsingin reissun ajaksi hoitoon.

Liikkuminen Helsingissä

Tulimme Helsinkiin omalla autolla vaikka alunperin oli tarkoitus tulla Helsinkiin junalla. Koska meillä oli paljon käyntikohteita eri puolilla Helsinkiä, päätimme heti ostaa HSL 2 vrk lipun jolla saimme liikkua paikasta toiseen. 2 vrk lippu maksoi itsensä takaisin jo 5 matkakerran jälkeen.

Tämä oli taas mainio muistutus siitä, kuinka helposti voi päästä kivaan lomatunnelmaan jo ihan kotisuomessa, eikä niitä ulkomaanmatkoja tarvita täyttämään jokaista reissunälkää.

Lapset olivat hyvin onnellisia ja tyytyväisiä Helsingin reissusta, joka täytti täysin kaikki heidän odotukset, uima-allas vain puuttui. Seuraavalla kerralla taas uusia juttuja.

Mitä kohteita sinä suosittelet Helsingissä?

3 kommenttia

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *