Idyllinen Bönhamnin kalastajakylä ja elämyksellinen Rotsidan Nordingråssa

Olipa kerran myrskyinen talvipäivä, kun ajelimme ja patikoimme Nordingråssa, missä sanotaan olevan 52 kylää, 52 järveä ja 52 vuoren huippua. Unescon maailmanperintöalueen sydän Nordingrå oli jäänyt syksyisellä Höga Kusten matkalla kokonaan kokematta, joten keskityimme tammikuun matkalla pelkästään Nordingrån alueeseen. Mitä me päivän aikana ehdimme Nordingråssa kokea? Poimimme ainakin rusinat pullasta.

Höga Kustenilla oli tammikuun alussa ihanan tunnelmallista lomailla, mutkikkaita teitä ajaessa kiinnitimme huomiota siihen, että jokaisen talon jokaisessa ikkunassa oli kynttelikkö. Kylät ja punaiset tuvat huokuivat lämmintä ja rauhallista tunnelmaa.

Nordingrån lippu kuvastaa Höga Kustenin tyypillisiä piirteitä, lipun punainen väri symboloi punaista graniittikiveä, vihreä metsää ja sininen merta. Skulebergetin alue on yksi suosituimmista alueista Höga Kustenilla, mutta Nordingråssa on myös omat helmensä ja alueen sanotaan olevan Höga Kustenin sydän.

Bönhamn

Bönhamn on kuvauksellinen, idyllinen ja vanha kalastajakylä alkujaan 1600-luvulta ja kalastajakylässä on valtakunnallisesti uniikkeja suojelukohteita kuten kappeli, venevajat, vanhat kalaverkkojen kuivaustelineet ym. Bönhamnista lähtee myös venekuljetuksia Högbonden majakalle ja patikkareittejä mm. Älgsjöhön ja Barstaan.

Tulimme Bönhamniin lumimyrskyssä ja meillä kävi päivän aikana muutaman kerran mielessä, että olisi hyvä olla nelivetoinen auto alla kun liikumme reissuillamme niin paljon pienillä teillä, pääsimme kuitenkin turvallisesti perille.

Bönhamnin odotetuin nähtävyys oli idylliset punamultaiset venevajat, mutta tarkoitus oli myös kiertää lyhyt 30 min pituinen Blå leden patikkapolku, joka lähtee Bönhamnista. Patikalle voi lähteä parkkipaikalta joka on hieman ennen kalastajakylään tai sitten kalastajakylästä. Kysyimme reitin lähtöpaikkaa eräältä paikalliselta, joka oli parhaillaan kaivamassa autoansa lumen alta, hän kuitenkin totesi ettei suosittele reitille lähtemistä nyt kun lumen alla on pelkkää jäätä kallion päällä.

Osoitimme miehelle nastakenkiämme ja päätimme kuitenkin käydä katsomassa. Löysimme reitin alkupisteen joka lähti laiturin takaa, Bönhamnin oikealta puolelta. Mies lähti edeltä tarpomaan lumihankeen, kun jäin sittenkin epäröivästi odottamaan lähtöpisteelle. Yleensä se olen minä, joka yllytän joka paikassa, joo joo, kyllä sinne voi mennä, mennään vaan.

Nyt kuitenkin huikkasin miehelle, että emmehän me edes näe reitin merkkejä kun ovat kaikki todennäköisesti lumen peitossa, ehkei nyt kuitenkaan mennä… Blå stigen jäi nyt kokematta, mutta kannattaa kiertää se paremman sään aikaan, reitin varrelta avautuu hienoja maisemia saaristoon ja ehkäpä jopa Högbondenin majakalle, ainakin samalle saarelle.

Bönhamnista lähtee muitakin patikkareittejä, mutta jo pelkästään Bönhamn on kaunis kokemus. Tammikuussa meri oli Bönhamnin edustalla auki ja tuuli paiskasi aaltoja kohti vastarannan saaren kallioita, mutta ei niin voimakkaasti sillä lähisaaret suojaavat Bönhamnia hyvin. Bönhamnissa on kesäisin kirpputori ja sieltä löytyy myös laavu ja pieni leikkipuisto, mistä lapset voivat laskea liukumäestä melkein mereen.

Rotsidan

Bönhamnin lisäksi Rotsidan sisältyi viikonloppumme ehdottomiin käyntikohteisiin. Rotsidan on neljä kilometriä pitkä rantaviiva ja luonnonsuojelualue maailmanperintöalueella. Rotsidanille tyypillisiä piirteitä ovat littanat kalliot, kitukasvuiset kuuset, sään piiskaamat männyt, pirunpellot sekä kasvillisuuden puute aaltojen lyömillä alueilla.

Täällä voi nimittäin kokea aaltojen voiman myrskyisällä säällä ja me osuimme sattumalta paikalle myrskyisenä talvipäivänä ja saimme ihastella meren voimaa Rotsidanilla. Kerrankin huonosta säästä oli hyötyä matkalla.

Rotsidan reitti

Rotsidaniin pääsee kolmesta eri suunnasta, luonnonsuojelualueen molemmilta reunoilta ja keskeltä. Rotsidaniin ei ole talvisin talvikunnossapitoa, joten yritimme ensin ajaa lyhimmälle siirtymälle Fällsvikshamniin niin lähelle kuin pääsimme. Fällsvikshamnista on Rotsidanin keskiosaan n. 2,4 km patikkamatka mutta lähimmälle rannalle on huomattavasti lyhyempi matka.

Liittyen tuohon neliveto kommenttiin aiemmin, emme lähteneet enää pidemmälle ajamaan kun tie muuttui pieneksi ja lunta tuli koko ajan lisää, joten palasimme takaisin Rotsidanin keskimmäiselle parkkipaikalle, mihin pääsimme juuri ja juuri autolla ajamaan. Kolmas vaihtoehto olisi ollut tulla Barstan suunnasta Rotsidaniin (n. 2,3 km), mutta sitä reittiä emme kokeilleet.

Mikäli suuntaa tänne talvella, on hyvä olla sukset tai lumikengät mukana. Me pääsimme kuitenkin jalkaisin lumihangessa kävelemään, kun lumen alla oli tamppaantunut moottorikelkkaura. Alkumatkasta oli ylämäki, mutta sen jälkeen oli reitti tasaista. Reitin varrelta on mahdollista haarautua myös toiselle polulle, jolloin voi tehdä rengasreitin rannalle.

Keskimmäisen reitin tienviereiselle parkkipaikalle voi talvella jättää auton, mutta sulan maan aikaan pääsee lähemmäs toiselle parkkipaikalle, josta on rannalle vain puolen kilometrin pituinen esteetön polku. Onneksi lähdimme tänne ilman lapsia, sillä tämä reissu täällä lumihangessa olisi ollut aika raskas kulkea lapset mukana. Siinä kahdestaan metsässä kulkiessa, nautimme hiljaisuudesta.

Noin puolen tunnin ja n. 2 km patikoinnin jälkeen saavuimme Rotsidanin toiselle parkkipaikalle ja pysähdyimme kuuntelemaan. Kuuntele, mikä tuo ääni on? Onko se tuuli? Meri? Siis miksi täällä kuuluu tuollaista ääntä yhtäkkiä tämän hiljaisuuden jälkeen?

Jostain syystä olimme asennoituneet siihen, että meillä kestäisi lumessa tarpoa lähemmäs toista tuntia kunnes olisimme perillä Rotsidanilla. Pian positiivisesti ilmeni, että olimme huomattavasti lähempänä rantaa kuin mitä olimme olettaneet. Parkkipaikalta oli rannalle enää 500 metriä, mikä iloinen yllätys!

Rotsidanin rannalle johtaa parkkipaikalta esteetön reitti, joten rannalle pääsee sulan maan aikaan sekä lastenrattailla että pyörätuolilla. Kesällä Rotsidanin on suosittu paikka tulla retkelle tai paistattamaan päivää littanien kallioiden päälle.

Rotsidan ranta

Lähimmälle parkkipaikalle kuulunut ääni puolen kilometrin päässä rannalta osoittautuu merenpauhuksi, vastaavaa äänimaisemaa en ole aiemmin kuullut. Merenpauhu on kyllä yleisesti tuttu ääni, mutta tämä oli jotain suurempaa, korvissa oikein humisi tuona myrskyisenä päivänä. Ääni luonnollisesti vain voimistui, mitä lähemmäksi rantaa tulimme.

Kun saavuimme rannalle, olin aivan äimänkäkenä. Tämähän on aivan parasta, mikä elämys! Voiko tällaista olla? Höga Kusten oli jälleen kerran osannut yllättää ja saanut tämän pohjalaistytön sanattomaksi. En mennyt mittanauhalla tarkistamaan, mutta silmämääräisesti aallot näyttivät monimetrisiltä eikä niiden oikeaa kokoa tietenkään saanut täysin kuviin mukaan. Veikkaisin aaltojen korkeutta 2-3 metrisiksi ja IG storyista voi käydä katsomassa videopätkiä aalloista.

Joka suunnasta tuli jatkuvasti uusia ja suuria aaltoja, jotka paiskaantuivat suurella voimalla kohti Rotsidanin kallioita. Ei ihmekään, että kalliot ovat niin littanoita, ehkä luonto on muovannut ne niin laakeiksi juuri tästä syystä. En tiedä koimmeko me normaalin Rotsidanin aallokon, vai juuri myrskyisen päivän aallokon. Aallot olivat joka tapauksessa hyvin hurjia (toisaalta ne olivat myös suuria seuraavana päivänä kun olimme Wasalinen kyydissä matkalla kotiin), ehkä olivat nyt tällä kertaa poikkeuksellisen voimakkaita.

Rotsidanin rannoilla kokemat aallot olivat luonnon voiman lisäksi taas yksi muistutus siitä, kuinka suuresti sitä voi edelleen hämmentyä läheltä löytyvistä kohteista ja kuinka suuria elämyksiä voi pienistä asioista (tässä tapauksessa suurista aalloista) saada. Olisin voinut jäädä seurailemaan aaltojen elämää vaikka kuinka pitkäksi aikaa, mutta rannalla myös tuuli kovaa ja kylmästi, joten hetken päästä huomasin puolisoni hävinneen rannalta ja lähteneen tuulen suojaan.

Rotsidan on parhaimmillaan syysmyrskyjen aikaan, kun aallokko on voimakasta, mutta näin talvella se oli kyllä myös elämys. Rotsidan olisi hienoa kokea myös kesällä, kun kalliot ja pirunpelto rannalla näkyy selvemmin, itseasiassa keskityin tällä kertaa lähinnä ihastelemaan aaltoja.

Olimme vielä valoisaan aikaan takaisin autolla ja vilkaisimme kelloa, että ehtisimme käydä vielä yhdessä paikassa ennen pimeän tuloa. Jollain huipulla halusimme vielä käydä ja Nordingråssa vaihtoehtoja on useita. Rödklitten oli yksi vaihtoehdoista, mutta koska Mannaminne oli myös viikonlopun bucket listalla, päädyimme lähteä Stortorgetille. Kun olimme päässeet reissuun ilman lapsia, oli päivämme huomattavasti enemmän täynnä ohjelmaa, toisin kuin silloin kun lapset ovat mukana.

Stortorget

Edellisessä postauksessa kerroin majapaikastamme Pelle Åbergsgårdenista ja Mannaminnesta joka on myös yksi Höga Kustenin suosituimmista nähtävyyksistä. Mannaminnestä lähtee polku ylös Stortorgetin näköalapaikalle. Reitti lähtee Mannaminnen perältä, joten sinne patikoidessa pääsee samalla näkemään myös Mannaminnea. Stortorget reitti on n. 0,5 km pitkä ja näköalapaikka on 135 metrin korkeudessa.

Stortorgetin reitti alkaa jyrkästi, aivan kuten monet muut Höga Kustenin huiput. Koska asun Pohjanmaalla, en todellakaan ole tottunut mäkiin, joten ylämäki on matkoilla itselle aina uusi koettelemus, heh. Höga Kustenin reiteillä käy väkeä myös talvella, mutta nyt oli tullut sen verran paljon lunta, ettei tampattua reittiä ollut.

Alkumatkasta reitti oli selkeä, kunnes kadotimme polun lumimäärän alle. Olin tuona päivänä luovuttamassa reittien suhteen jo kolmannen kerran, kun mies määrätietoisesti patikoi eteenpäin. Tunsin hiljaa mielessäni pientä ylpeyttä puolisosta, joka tuntui olevan kuin kotonaan luonnon muotoja tarkkaillen, mistä voisi olettaa polun menevän.

Itseeni puraisi retkeilykärpänen vuonna 2016 ja puolisooni kunnolla vasta viime vuonna ja sen jälkeen on hän ottanut ohjat käsiinsä ja on nykyisin täysin vetovastuussa meidän retkistämme ja minä edelleen täysin matkoistamme.

Niin vaan löysimme huipulle missä tuuli sinä päivänä voimakkaasti. Stortorgetin huipulla on näköalatasanne, mistä voi nähdä miten täällä on jääkausi vaikuttanut, missä on meri ollut ennen ja miten maisema on nyt muuttumassa.

Majapaikkamme omistajat olivat huolissaan, minkälaisia kokemuksia oikein nyt saisimme Höga Kustenista tällaisessa säässä, mutta sää ei haitannut meitä lopulta juuri ollenkaan. Olemme jo niin tottuneita siihen, että tuomme usein huonon sään mukanamme ja suomalaisina ja koiranomistajana sitä on lopulta tottunut aika monenlaiseen säähän.

Tein paluumatkalla hassun tempun, huomasin nimittäin reitillä erään paksu männyn, joka puhutteli poikkeuksellisen paljon. Kävelin puun ohikin, kunnes palasin takaisin sen luo ja halasin sitä. Tiedän, että puun halaajille naureskellaan, mutta kokemus oli hämmästyttävän voimaannuttava.

Niin oli myös tämä pidennetty viikonloppu Höga Kustenilla akkuja ladaten, nukkuen ja luonnossa liikkuen, stressiä parhaimmillaan purkaen. Stortorgetin jälkeen lähdimme syömään ja sen jälkeen pääsimme majapaikan saunaan rentoutumaan myrskyisän patikkapäivän päätteeksi.